Kuinka haen apua?
Diakonia auttaa, vaikka et kuuluisi kirkkoon. Tästä löydät ohjeita siihen, kuinka haet tarvitsemaasi tukea tai löydät itsellesi vapaaehtoistyön diakoniasta.
Taloudellinen apu
Jos sinulla on talousvaikeuksia, hae ensin Kelan toimeentulotukea. Diakoniatyöstä voit hakea apua sen jälkeen.
Oulujoen seurakunnan taloudellinen apu on tarkoitettu vain seurakunnan alueella asuville. Tarkista tästä, minkä seurakunnan alueella asut.
Varaa aika talousapua varten soittamalla maanantaina klo 9–11 numeroon 040 703 3690.
Tapaamisen aikana teemme avustushakemuksen. Siihen kokoamme kotitalouden kaikki kuukausitulot ja -menot sekä velat.
Varauduthan näyttämään vastaanotolla:
- Tilitiedot viimeisen kuukauden ajalta. Tilitiedot voit näyttää diakoniatyöntekijälle omalta puhelimeltasi.
- Viimeisimmän toimeentulotukipäätöksen.
- Muut taloudellisesta tilanteestasi kertovat tositteet, kuten laskut.
- Kuvallinen henkilöllisyystodistus, jos asioit diakoniatyöntekijän luona ensimmäistä kertaa.
Päätös avustushakemukseen postitetaan sinulle kotiin.
Jotta taloudellista apua voi saada, sille tulee olla selkeä tarve. Tällainen tarve on esimerkiksi tulojen viivästyminen tai muu elämän kriisitilanne.
Keskusteluapu
Diakoniatyöntekijä voi auttaa, jos koet itsesi yksinäiseksi. Diakoniatyöntekijään voit ottaa yhteyttä myös silloin, kun olet kriisitilanteessa, kuten esimerkiksi jäänyt työttömäksi, sairastunut, kokenut eron tai läheisesi on kuollut.
Diakoniatyöntekijä on sosiaali- tai terveysalan ammattilainen ja hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Apu on maksutonta.
Ajan voit varata soittamalla oman asuinalueesi diakoniatyöntekijälle. Yhteystiedot löytyvät sivun alaosasta.
Voit ottaa yhteyttä myös lomakkeella: Ota yhteyttä Oulujoen seurakunnan diakoniaan -lomake
Ruoka-apu
Tarjoamme aamupaloja ja lounaita eri puolilla Oulujoen seurakuntaa ja Oulua. Ajankohtaiset tiedot diakonian ruokailuista löydät Ruokailut ja ruoka-apu-sivulta. Tietoa aterioista löytyy myös Ruoka-apu.fi-sivustolta.
Tule muiden seuraan
Oulujoen seurakunnassa on runsaasti erilaisia ryhmiä, joissa voit tavata muita ihmisiä. Osa ryhmistä tarjoaa myös vertaistukea haastavassa elämäntilanteessa. Tutustu Oulujoen seurakunnan toimintaan toimintaa-osiossa.
Tule tekemään vapaaehtoistyötä
Oulujoen seurakunnan diakonia tarjoaa paljon mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön. Lisätietoja antavat diakoniatyöntekijät Matias Jurmu p. 040 558 0435 ja Anna-Maija Sälkiö p. 040 515 7601.
Lisätietoa seurakuntamme kaikesta vapaaehtoistyöstä löytyy vapaaehtoistoiminnan sivulta.
Ajankohtaista: Oulun seurakunnat tukevat Yhteisvastuukeräyksen tuotolla lasten harrastustoimintaa – harrastusavustukset haettavissa lokakuun loppuun mennessä
Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat ohjaavat vuoden 2025 Yhteisvastuukeräyksen tuoton lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Keräystuotto lahjoitetaan partiotoimintaan sekä lasten ja nuorten harrastusavustuksiin.
Harrastusavustus on suunnattu taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien perheiden lapsille ja nuorille. Avustusta voivat hakea Oulunsalon, Kiimingin, Karjasillan, Oulujoen seurakunnan ja Tuomiokirkkoseurakunnan alueella asuvat perheet.
Avustusta haetaan Oulun seurakuntien verkkosivujen kautta osoitteessa oulunseurakunnat.fi/yhteisvastuu. Hakuaikaa on lokakuun loppuun saakka.
Toimintaa ja vertaistukea
Avaa Sulje
Kerhossa on vaihtuvaa ohjelmaa, hartaus ja kahvitarjoilu.
Lämpimästi tervetuloa seniorikerhoon.
Maksuton. Ei ilmoittautumista.
to 4.2.
to 18.2.
to 4.3.
to 8.4.
to 22.4.
Ota yhteyttä
-
Diakoniatyöntekijä
Anu-Riikka MoilanenOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Korvensuora, Korvenkylä, Rannanperä, Saviharju, Talvikangas, Heikinharju, Rusko, Ruskonselkä ja Kiulukangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
Oulujoen seurakunta
Hintan tulet
pe 28.8.2026–pe 9.7.2027
Kerran kuukaudessa perjantaisin klo 10-12
Avaa Sulje
Hintan tulet, on kaikenikäisille suunnattu kohtaamispaikka. Seuriksen pihalla leikkivälinevarasto on auki ja pihalla pääsee leikkimään ja touhuamaan. Grillikodassa on tilaa istuskella ja turinoida. Kipinä Mikkona,- ja Maijana toimivat diakoni Matias ja varhaiskasvatuksen ohjaaja Maaret. Seurakunta tarjoaa makkaraa, mehua ja kahvia.
Syksyn Hintan tulien kokoontumiskerrat ovat 28.8, 18.9 sekä 16.10.
Kevätlukukaudella 2027 kokoonnumme 5.3, 2.4, 7.5, 4.6 sekä 9.7
Ota yhteyttä
-
Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Maaret SulkalaOulujoen seurakunta | Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan lähiesihenkilö
-
Diakoniatyöntekijä
Matias JurmuOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Laanila, Hintta, Kynsilehto, Parkkisenkangas, Puolukkakangas, Sanginjoki, Sanginsuu, Lapinkangas, Juurusoja, Heikkilänkangas, Madekoski, Pikkarala. Vastaanottotila: Hintan seurakuntatalo
Oulujoen seurakunta
Hiukkavaaran seniorikerho
to 11.2.–to 29.4.2027
klo 10-11
Avaa Sulje
Kerhossa on vaihtuvaa ohjelmaa, hartaus ja kahvitarjoilu.
Lämpimästi tervetuloa seniorikerhoon.
Maksuton. Ei ilmoittautumista.
to 11.2.
to 25.2.
to 18.3.
to 15.4.
to 29.4.
Ota yhteyttä
-
Diakoniatyöntekijä
Anna-Maija SälkiöOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Myllyoja, Haapalehto, Kirkkokangas, Saarela, Kivikkokangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
Oulujoen seurakunta
Iloa ihmisille adventin aikaan
su 29.11.–su 20.12.2026
sunnuntai klo 9.30-9.45
Avaa Sulje
Haluatko auttaa Oulujoen seurakunnan alueella asuvaa lapsiperhettä, yksinasuvaa, opiskelijaa tai kahden aikuisen taloutta lahjoittamalla lahjakortteja?
Monissa kodeissa rahat eivät riitä ruokaan, lääkkeisiin tai muihin tärkeisiin hankintoihin yhteiskunnan leikkausten takia, jotka kohdistuvat heikoimmassa taloudellisessa tilanteessa oleviin ihmisiin.
Vapaaehtoiset vastaanottavat lahjakortteja Oulujen kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkua neljänä sunnuntaina 29.11., 6.12.,13.12. ja 20.12. klo 9.30-9.45 .
Ota yhteys Anu Fedotoff p. 040 5747098, mikäli haluat tuoda lahjasi muuna aikana.
Kiitos lahjoituksestasi.
Oulujoen seurakunta
Kohtaamispaikka Myllytupa
ke 15.4.–ke 14.10.2026
joka keskiviikko klo 10-13
Avaa Sulje
Kohtaamispaikka jokaiselle. Voit tulla koko ajaksi tai piipahtamaan ja viettämään aikaa.
Myllytupaa ei ole 27.5., 3.6. ja 19.8.
Oulujoen seurakunta
Laula kanssain-musiikkiryhmä
ke 4.11.–ke 2.12.2026
ke klo 13-14
Avaa Sulje
Punaisena lankana kulkee joulu, sillä ryhmässä harjoitellaan kaksi joululaulua, jotka esitetään Myllyojan seurakuntatalolla Kauneimmat joululaulut-tilaisuudessa ke.9.12.2026 klo 13.00. Ryhmään voi osallistua laulamisen ilosta, vaikka ei haluaisikaan esiintyä.
Ryhmä on avoin kaikille.
Tule mukaan ja tuo ystäväsikin.
Järjestää: Oulun Seudun Muistiyhdistys, Pohde ja Oulujoen seurakunta
Ryhmää ohjaa toimintaterapeutti Maaret Meriläinen, jolta voi kysyä lisätietoja puh. 040-5209172
Ota yhteyttä
-
Diakoniatyöntekijä
Anna-Maija SälkiöOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Myllyoja, Haapalehto, Kirkkokangas, Saarela, Kivikkokangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
-
Diakoniatyöntekijä
Matias JurmuOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Laanila, Hintta, Kynsilehto, Parkkisenkangas, Puolukkakangas, Sanginjoki, Sanginsuu, Lapinkangas, Juurusoja, Heikkilänkangas, Madekoski, Pikkarala. Vastaanottotila: Hintan seurakuntatalo
Avaa Sulje
Kaikille avoin lauluryhmä, jossa lauletaan tuttuja lauluja ja virsiä eri teemojen ympäriltä.
Maksuton. Ei ilmoittautumista.
Mukana kanttori Raakel Pöyhtäri ja diakoniatyöntekijä Anna-Maija Sälkiö
Ota yhteyttä
-
Diakoniatyöntekijä
Anna-Maija SälkiöOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Myllyoja, Haapalehto, Kirkkokangas, Saarela, Kivikkokangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
-
Kanttori
Raakel PöyhtäriOulujoen seurakunta | Kanttori
Oulujoen seurakunta
Sanginsuun kohtaamispaikka aikuisille ja senioreille
to 11.2.–to 29.4.2027
Avaa Sulje
Yhdessäoloa ja kohtaamista. Päivän lehdet ja kahvitarjoilu.
Torstaina klo 13-14
11.2
25.2
18.3
15.4
29.4
Maksuton. Ei ilmoittautumista.
Ota yhteyttä
-
Diakoniatyöntekijä
Anna-Maija SälkiöOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Myllyoja, Haapalehto, Kirkkokangas, Saarela, Kivikkokangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
Oulujoen seurakunta
Talvikankaan kohtaamispaikka aikuisille ja senioreille
to 4.2.–to 22.4.2027
Talvikankaan nuorisotalo. Tuiskutie 10
Avaa Sulje
Yhdessäoloa ja kohtaamista. Päivän lehdet ja kahvitarjoilu.
Torstai klo 10-11
4.2
18.2
4.3
8.4
22.4
Tule tutustumaan alueen senioreihin ja vaihtamaan kuulumisia.
Maksuton. Ei ilmoittautumista.
Ota yhteyttä
-
Diakoniatyöntekijä
Anu-Riikka MoilanenOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Korvensuora, Korvenkylä, Rannanperä, Saviharju, Talvikangas, Heikinharju, Rusko, Ruskonselkä ja Kiulukangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
Diakoniatyöntekijöidemme yhteystiedot
-
Johtava diakoniatyöntekijä
Anu FedotoffOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Vanha Hiukkavaara, Hiukkavaara (Vaskikangas, Soittajankangas, Sarvikangas). Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
-
Diakoniatyöntekijä
Matias JurmuOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Laanila, Hintta, Kynsilehto, Parkkisenkangas, Puolukkakangas, Sanginjoki, Sanginsuu, Lapinkangas, Juurusoja, Heikkilänkangas, Madekoski, Pikkarala. Vastaanottotila: Hintan seurakuntatalo
-
Kappalainen
Matti JurvelinOulujoen seurakunta | Pappi
-
Diakoniatyöntekijä
Anu-Riikka MoilanenOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Korvensuora, Korvenkylä, Rannanperä, Saviharju, Talvikangas, Heikinharju, Rusko, Ruskonselkä ja Kiulukangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
-
Diakoniatyöntekijä
Anna-Maija SälkiöOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Alueet: Myllyoja, Haapalehto, Kirkkokangas, Saarela, Kivikkokangas. Vastaanottotila: Myllyojan seurakuntatalo
-
Anu LuokkalaOulujoen seurakunta | Diakoniatyöntekijä
Virkavapaalla
Ota yhteyttä Oulujoen seurakunnan diakoniaan
"(Pakollinen kenttä)" näyttää pakolliset kentät