Sururyhmä auttoi elämässä eteenpäin
Kun Jonna Luoma-ahon isä kuoli viime helmikuussa, aika kului ensin kuin sumussa. Kuolemaan liittyi paljon hoidettavia asioita ja niitä tytär hoiti urakalla.
– Pidin itseni kaikin tavoin kiireisenä. Järjestelin kotinikin kauttaaltaan, hän kertoo.
Kuukaudet toivat tullessaan muitakin elämänmuutoksia. Kun syksyllä edessä oli opinnäytetyön aloittaminen, Luoma-aho totesi, ettei jaksa enää. Hän haki apua Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä ja etsi netistä tietoa sururyhmistä.
Karjasillan seurakunnan sururyhmä käynnistyi lokakuussa. Sen avulla Jonna Luoma-aho pääsi surun polulla ison harppauksen eteenpäin.
Surua katsotaan monesta kulmasta
Oulun seurakuntien sururyhmät ovat suljettuja vertaistukiryhmiä, joissa läheisen kuolemaan liittyviä ajatuksia voi jakaa muiden osallistujien kanssa. Ryhmä kokoontuu 6–8 kertaa ja jokaisella kerralla käsitellään eri asioita.
– Tapaamisten aikana käymme läpi sitä, millaista suru on, kuinka sen kanssa selviää arjessa ja millaisia muistoja läheiseen liittyy. Välillä pohditaan elämän tarkoitusta ja viimeisellä kerralla katsotaan jo tulevaisuuteen, kertoo helmikuussa käynnistyvän sururyhmän vetäjä, pappi Sanna Nygård.
Jonna Luoma-ahon mieleen jäi erityisesti kerta, jolloin osallistujat puhuivat muistoista. Jokainen toi paikalle läheisestään muistuttavan esineen.
– Toin valokuva-albumin, jossa oli kuvia myös isästä ja ystäväkirjan, jossa oli hänen allekirjoituksensa.
Oululainen Jonna Luoma-aho kertoo ryhmään osallistuneiden pitävän edelleen yhteyttä. Kuva: Marita Ahlgren.
Samassa veneessä, vaikka eri tavalla
Sanna Nygårdin mukaan sururyhmä auttaa surevaa ainakin kahdella tavalla: se tarjoaa tilan käydä läpi suruun liittyviä asioita ja tarjoaa vertaistukea.
– Tiedän omasta kokemuksesta, ettei surusta ole helppo puhua kaikkien kanssa. Saman kokeneelta ihmiseltä saa aivan erilaista tukea, hän sanoo.
Luoma-aho kertoo ryhmän auttaneen häntä käsittelemään myös isäsuhteeseen liittyneitä kipeitä asioita. Turvallisessa ympäristössä kielteisistäkin asioista saattoi puhua ilman pelkoa tuomitsemisesta.
Tänä päivänä itku ei ole niin herkässä kuin aikaisemmin.
– Enää en jumita surussa. Isä seurailee jossain tuolla taustalla puuhiani, mutta ei ole ajatuksissani koko ajan.
MARITA AHLGREN
