Siirry sisältöön

Puutöitä omaksi ja muiden iloksi

Pentti Kinnunen aloitti käsityöharrastuksen jo lapsena. Nykyisin se on tapa auttaa muita.

Henkilö istuu työpöydän ääressä ja maalaa pientä käsityötä.

Oululaisen Pentti Kinnusen olohuonetta koristavat sohva ja pöytä, jotka hän on tehnyt itse. Huonekaluihin on muotoiltu pistosahalla ornamenttikuvioita. Mallin kuvioihin Kinnunen on ottanut Laatokan Valamon luostarikirkon ikonostaasista.

Samanlaista taidokasta jälkeä voi ihailla eteisen pöydässä ja sen ylle ripustetun peilin kehyksissä. Kinnunen näyttää myös koristeellista rasiaa.

– Tämän korurasian valmistin vaimolleni ja se on minun varsinainen diplomityöni, hän toteaa.

Monelle oululaiselle Pentti Kinnunen on tullut tutuksi vanerista valmistettujen puulelujen ja koriste-esineiden tekijänä. Työt hän lahjoittaa Oulun seurakunnille. Seurakunnat puolestaan ohjaavat puutöistä saatavan tuoton Yhteisvastuukeräykseen tai lähetystyöhön.

Valmiit piirustukset eivät ole Penttiä varten

Käsityötekniikoita Pentti Kinnunen oppi aikoinaan kotipaikkakuntansa Pieksämäen kansanopistossa. Enimmäkseen taidot ovat karttuneet tekemällä.

– Kun olin lapsi, kotonani valmistettiin käyttöesineitä, kuten rekiä ja korvoja. Itse rakensin paljon pienoismalleja. Työvuosinani olin mukana Sodankylän puutyöpiirissä.

Sodankylässä Kinnusella on yhä mökki. Siellä hän sahaa aihiot leluihin ja koriste-esineisiin. Lelujen muoto syntyy lasten tekemien piirustusten perusteella, mutta tekniset ratkaisut hän keksii töihinsä itse.

– En syty valmiista piirustuksista, vaan nautin toteutustavan miettimisestä.
Kinnuselle käsityöt ovat harrastus ja tapa auttaa.

– Se, että voin tehdä tätä muiden hyväksi, antaa elämään mielekkyyttä.

Silimukka ottaa vastaan lahjoituksia

Oulun seurakuntien Silimukka-joulumyymälä avaa ovensa 18. marraskuuta. Käsityöharrastajat voivat tuoda myytäväksi esimerkiksi joulukoristeita, villasukkia, lapasia, pipoja, räsymattoja ja erilaisia puutöitä.

Erityisesti kysyntää on miesten villasukille. Myös räsymatot myytiin viime vuonna loppuun.
Myymälän tuotto käytetään lähetystyöhön, kuten naisten lukutaidon edistämiseen ja vammaisten lasten koulutuksen tukemiseen.

Käsitöiden lahjoitusohjeet löytyvät Silimukasta kertovalta verkkosivultamme(avautuu uuteen ikkunaan).