Mitä on gospel?
Gospel on musiikkia, jossa yhdistyy vahva tunne ja toivoa korostava sanoma. Se on lähtöisin kristillisestä perinteestä, mutta sitä voi kuunnella myös ilman uskonnollista näkökulmaa.
Sen ydin on ajatus, että elämässä on merkitystä, vaikeuksista voi selvitä eikä kukaan ole täysin yksin. Musiikillisesti se muistuttaa usein soulia, R&B:tä tai poppia ja on vaikuttanut paljon nykymusiikkiin.
Vuoden 2026 ohjelma
Oulugospel 2026
Pe 30.11 klo 19 Konsertti Sofia seurakuntakeskus Isokatu 17.
Tommi Kaleniuksen Psalmilauluja
Tommi Kalenius ja Johanna Fiskaali sekä Oulun AMK opiskelijat produktio Psalmimessun pohjalta.
La 31.10 klo 14 – 17 Ohjelmaa nuorille. Tarkentuu 15.9.
La 31.10 klo 18 Konsertti Sofia seurakuntakeskus Isokatu 17.
Mistä kaikki alkoi?
Menneitä kahvikupin äärellä muistelivat vuonna 1999 joulukuussa Yrjö ”Yyte” Loukkola ja Matti Pikkarainen.
Nuorten pyhäinpäivän tapahtuma alkoi vuonna 1971 Raatin nuorisotalolta eli melkein 30 vuotta sitten. Yyte muistelee, että tapahtuman perustajia ja alkuvuosien kantavia voimahahmoja olivat Ismo Iljanto ja Jorma Kalajoki. Varhaisten vuosien esiintyjistä muistetaan mm. Muukalaiset, Treklangen, Liperit ja Logos kuorona sekä kvartettina. Veikko Juntusen ja Matti Eskon ”Noussut Hän On” passiota ei ole voinut unohtaa toteavat Yyte ja Matti. Pienestä tapahtumasta -70 luvulla muodostui paikallisesti merkittävä nuorisotapahtuma. Ynnin salin ja sen tapahtumat muistavat monet mukana olleet, kertoo Matti.
1980
Kansainvälisten tähtien myötä vuonna 1980 tapahtuman nimi muutettiin OULU GOSPELIKSI. Matti Pikkarainen ja Boris Sinilaakso luotsasivat tapahtumaa sitä uudistaen. Ohjelmistossa näkyivät ajankohtaiset merkittävät gospelvaikuttajat. Unohtamatta aloittelevia ja vielä tuntemattomia artisteja.Kari Haapala sekä Olli ja Riitta Heino toimivat aktiivisina tapahtuman kehittäjinä. Oulu gospel loi mahdollisuuden kuulla ja kokea -80 ja -90 luvuilla gospelmusiikkia sen eri muodoissa myös pohjoisessa. Näin vastattiin kasvavaan gospelmusiikin suosioon.
1980 – luvulla Jukka Leppilampi, Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Pekka Ruuska toivat vahvan panoksen gsopelmusiikin tekijöihin. Lisäksi Jouko Mäki – Lohiluoma ja Teppo Nuorva merkittävän panoksen. Selkeinä bändeinä The Road, Gospel Power ja Exit. Silloin syntyivät myös merkittävät teokset joiden laulut ovat käytössä vielä 2020 luvullakin. Osa lauluista on päätynyt myös virsikirjaan ja herätysliikkeiden laulukokoelmiin. Noita teoksia olivat mm. Afrikkalainen gospelmessu (Simojoki/ Anne-Mari Kaskinen), Meidän – messu (Simojoki / Kaskinen ) Liekit musikaali (Simojoki / Kaskinen) Laulu yhteisestä leivästä (Jaakko Löytty).
1990
1980 ja 1990 – luvun taitteessa mukaan tuli uusia laulun tekijöitä sekä bändejä. Jukka Jyrä, Bass’n Helen, Terapia, The Rain sekä kansanmusiikkiyhtye Mustarastas. Oululaista osaamista edusti 1980 – ja 1990 luvulla Amani kuoro. Tapahtumapaikkoina toimivat Karjasillan kirkko, Ynnin sali, Pohjankartanon sali, Madetojan sali ja Urheilutalo.
2000
Vuosituhannen vaihteessa mukaan tuli uusia bändejä ja tekijöitä. Oulugospelissa vieraili mm. Egoeimi, Habakuk, Mooseksen parta, Juha Tapio, Turvakytkin ja The Rain. Oululaista ja sen lähialueiden bändiosaamista edustivat Dad’s Helo, Lumina Polaris.
2010
2000 luvun uusi vuosikymmen esitteli jälleen uusia tekijöitä pitkään mukana olleiden lisäksi. Niistä Oulugospelissa vieraili mm. kls. Kraka, MGHT, NNS. Lisäksi Oululaista ja lähialueiden osaamista edusti Nolla, Teo. Rap musiikin osaamista toi Daikini, Mikaveli. Seuraavalle vuosikymmenele koronan jälkeen tuli mukaan mm. Park7, Vanamo, BigBless.
Yhteystiedot
-
Nuorisomuusikko, tiimivastaava
Esa RättyäSeurakuntatyön erityispalvelut | Oulun seurakuntayhtymä