Siirry sisältöön

Korvaushoidosta uusi suunta elämälle

Voin sanoa, että korvaushoito antoi minulle elämäni takaisin. Olen tullut kuitenkin siihen pisteeseen hoitoni kanssa, että aion yrittää sen lopettamista. Tuntuu, etten koskaan saa jalkaani pois oven välistä, niin kauan kuin olen hoidossa. Haluan kyetä sanomaan, että lopetin huumeet korvaushoidon ansiosta.

Elokuu 2026

Korvaushoito on suunniteltu ihmisille, jotka ovat pahasti opiaattikoukussa ja ovat yrittäneet lopettaa huumeiden käyttöä, mutta epäonnistuneet. Korvaushoitoa hoidetaan lääkkeillä hallitusti, jotta saadaan pidettyä vieroitusoireet poissa ja ihminen toimintakykyisenä. Moni on aloittanut opiskelun tai mennyt töihin korvaushoidon ansiosta. Elämä voi normalisoitua.

Heti alussa kannattaa alkaa käsittelemään kaikkia traumoja, joita rikollinen päihdemaailma on aiheuttanut. Myös lapsuuden traumat ja väärinkohdelluksi tulemisen tunteet on hyvä käsitellä. Kannattaa puhua avoimesti ja rehellisesti niin hyvistä kuin pahoistakin asioista, koska niistä sinut on luotu ja ne vaikuttavat ihmiseen läpi koko elämän. Hakkasin tämän takia päätäni seinään pitkään. Osittain tämä johtui siitä, että ensimmäisen hoitajan kanssa emme löytäneet yhteistä kieltä. Osittain oli vikaa myös itsessä. Olin elänyt rikollista elämää, jossa asioista ei puhuta.

Hoitoni alkoi hyvin. Kun olin ollut kolme kuukautta selvinpäin, halusin nähdä ystäviäni. Lähdin heidän seuraansa. Yksi asia johti toiseen ja retkahdin. Jaksoin taistella himojani vastaan muutaman tunnin ajan, kunnes annoin periksi.

Samoin voi käydä, kun ei ole käsitellyt asioitaan. Olen retkahtanut useita kertoja vanhojen käsittelemättömien asioiden vuoksi. Tulee niin paska fiilis, ettei millään ole enää väliä. Halusin vain unohtaa asiat ja tätä kesti vuosia. Nykyään olen iloinen, että otin askeleen ja aloin puhumaan. Sain huomata, kuinka kamankäyttötaukoni venyivät jo vuoden mittaisiksi. Viimeksi olen retkahtanut tammikuussa 2025 eli olen ollut pian kaksi vuotta täysin kuivilla.

Olen jauhanut niin paljon omista asioistani ammattilaisten kanssa, että ne eivät enää aiheuta samoja reaktioita kropassa ja mielessä. Alkuun reagoin kehollisesti todella rajusti. Tunteet yrittivät saada minua lopettamaan puhumisen ja asioiden käsittelyn. Taistelin noita tuntemuksia vastaan jokaisella käynnillä. Olen aina ollut hyvä sanoittamaan tunteitani, mutta en osannut käsitellä niitä. Nykyään tuo kaikki, mitä tapahtui edellisessä elämässä, ei enää aiheuta tarvetta unohtaa päihteiden avulla. Olen oppinut tuntemaan oikean minäni. Esiin tulee se sama kiltti Rape, joka olin jo nuorena. Asioiden käsittelyä suosittelen lämpimästi kaikille.

Mitä korvaushoito on minulle antanut? Ensinnäkin olen hengissä. En istumassa pitkää tuomiota taposta, murhasta tai törkeästä huumausainerikoksesta, jotka olisivat olleet ainoat vaihtoehdot, jos olisin vielä jatkanut. Päihdemaailmassa kostot ovat julmia ja siellä tapahtuu todella paljon ylilyöntejä. Valitsin hoitoon lähdön, sillä halusin päästä eroon maailman stressaavimmasta elämäntavasta. Hoito mahdollisti sen, ettei enää tarvinnut hankkia aineita, eikä rahaa niitä varten. Samalla väheni tarve olla tekemisissä vanhan porukan kanssa. Ei ollut enää syytä tehdä rikoksia. Minut on viimeksi tuomittu vuonna 2016 ja ihan ensimmäisen tuomioni olen saanut vuonna 1997. Minun ei tarvitse enää pelätä poliisin tullessa vastaan, että taasko lähdetään selvittelemään asioita. Ei ole stressiä veloista.

Vuosi hoidon alun jälkeen päästiin siihen pisteeseen, että sain poikani tapaamiset takaisin. Nyt pääsimme rakentamaan elämäämme uudestaan. Ihan ensimmäisenä juttelin hänen kanssaan ja kerroin, ettei vika ole koskaan ollut hänessä. Annoin luvan olla vihainen ja syyttää minua, niin paljon kuin halusi. Olen myös kertonut pojalleni, mitä on olla sairas ja huumeriippuvainen. Onneksi hän on kuunnellut minua, eikä leiki päihteiden kanssa. Olen hemmetin ylpeä pojastani. Meidän välimme ovat kunnossa ja näemme aina kun on mahdollista.

Sain terveyteni takaisin ja liikun paljon. Parissa vuodessa myös uneni palasivat takaisin. Vuoden kuluttua saan myös luottotietoni puhtaiksi.  Lisäksi olen tutustunut mahtaviin uusiin ihmisiin vertaistukiryhmissä ja saanut uusia mahdollisuuksia, kuten kirjoittaa tätä blogia. Mahtavinta on huomata, kuinka olen alkanut unelmoida uudestaan. Suurinta ylpeyttä tunnen siitä, että vanhempani kerkesivät näkemään muutokseni ennen kuolemaansa.

Suurin kiitokseni menee hoitajalle, joka osasi kohdata minut oikein ja sain minut avautumaan. Tykkään työskennellä hänen kanssaan ja jutella. Tulee tunne, että voin luottaa häneen ja hän luo turvallisen ympäristön. Tuntuu kuin meillä olisi jokin syvempi ymmärrys asiassa. Hän sai minut itkemään ensimmäistä kertaa elämässäni hoitohenkilökunnan edessä. Se toi suurta helpotusta elämääni. Opin häneltä, kuinka käsitellä tunteitani.

Olen edelleen keskeneräinen maalaus, joka ei todennäköisesti tule koskaan valmistumaan. Nyt maalauksessa näkyy iloisia kuvia ja värejä. Elämä ei ole pelkkää synkkyyttä. Olen vahvempi henkisesti, että fyysisesti kuin koskaan ennen. Voin sanoa, että korvaushoito antoi minulle elämäni takaisin. Mahdollisti sen, että pääsen parempaan tasapainoon. Sain kerättyä voimiani, joiden ansiosta olen jaksanut taistella vastaan tiukkoina hetkinä. Vähemmästäkin tunnen itseni voittajaksi. Ennen näin elämäni pelkkänä sarjana epäonnistumisia.

Ainoa negatiivinen asia on ollut huomata, kuinka pahasti olen tuhlannut elämääni. Olisin voinut tehdä toisin. Päihderiippuvuus on oikeasti todella perseestä ja yksi kaikkein vaikeimmista sairauksista hoitaa. Lopettaminen ja himon sietäminen ei ole helppoa. Laskin, että olen käyttänyt huumeita 27 vuotta ja siihen päälle 10 vuotta korvaushoidossa. Nostan hattua kaikille, jotka ovat onnistuneet. Vain he tietävät, kuinka vaikeaa se voi olla.

Nyt olen tullut siihen pisteeseen hoitoni kanssa, että aion yrittää sen lopettamista. Rehellisesti minua pelottaa jo valmiiksi. Pelkään eniten epäonnistuvani ja että joutuisin viettämään loppuelämäni hoidossa. Silti tuntuu, etten koskaan saa jalkaani pois oven välistä, niin kauan kuin olen hoidossa. Haluan kyetä sanomaan, että lopetin huumeet korvaushoidon ansiosta ja jätin korvaushoidon kunnialla taakseni. Muuten takaraivossani pieni ääni kertoo, etten ole onnistunut. Hoidossa ollessani tunnen kuuluvani edelleen siihen samaan huumeporukkaan kuin ennen. Samalla täytyy muistaa, ettei läheskään kaikki pääse eroon korvaushoidosta. Monelle lääkitys jää päälle loppuiäksi. Täytyy punnita asioita tarkkaan ja mennä sen mukaisesti. Ennemmin hoidossa kuin käyttämässä huumeita. Eikä pidä tehdä päätöksiä tunneperäisesti. Tulette jatkossa kuulemaan, kuinka äijän käy. Siihen asti aion nauttia pian tulevasta syksystä ihanine vesisateineen.

-Rape