Siirry sisältöön

Systir: Illuminations -konsertti

–
Liput: 27 eur / 22 eur (+ palvelumaksu)  

Irlantilainen lauluyhtye Systir palaa Ouluun ja esiintyy tuomiokirkossa lauantaina 21. marraskuuta 2026 Lumon aikaan. Illuminations-konsertti on osa virallisen Lumo-valofestivaalin ohjelmaa ja Oulun seurakuntien Lumo-tapahtumakokonaisuutta.

Lumo-valofestivaali valaisee Oulua 19.–22. marraskuuta 2026. Kulttuuripääkaupunkivuonna nelipäiväiseksi kasvavan festivaalin teemana on Tuolla puolen – The Other Side. Kun kirkko valaistaan ulkopuolelta, voi Lumoa jatkaa sisätiloissa. Tänä iltana valo ei näy vain Oulun kaupunkitilassa, vaan se saa muodon myös musiikissa ja ihmisäänessä. Systirin konsertti tuo valofestivaalin keskelle musiikkia, jossa keskiaikaiset sävelmät, eurooppalaiset lauluperinteet ja nykyajan laulut kohtaavat.

Naisäänten sävyjä keskiajalta nykypäivään

Systir (islanniksi “sisko”) on kasvanut kansainvälisesti tunnetun ANÚNA-lauluyhtyeen pohjalta. Yhtyeen ilmaisu keskittyy naisääniin ja yhdistää nykyajan laulutekniikoita vanhoihin perinteisiin. Ohjelmistossa kuullaan yhtyeen omia lauluja ja sovituksia sekä musiikkia 1100-luvulla eläneeltä Hildegard Bingeniläiseltä ja nykyartisteilta, kuten Janelle Monáelta ja Kate Bushilta.

Systir-jäsenet ovat Amelia Jones, Ash McGlynn, Judith Lyons, Lauren McGlynn, Lorna Breen, Sara Weeda, Sara Di Bella, Sigrid Algesten, Sorcha Fenlon, Stephanie Devlin, Andrew Boushell sekä Chris Comhaill. Yhtyeen taiteellisena johtajana toimii irlantilainen säveltäjä Michael McGlynn.

Systir on esiintynyt viime vuosina muun muassa Italiassa, Kiinassa, Japanissa, Saksassa, Irlannissa, Suomessa ja Islannissa. Oulussa yhtye vieraili viimeksi vuonna 2025 osana The Irish Festival of Oulu -festivaalia ja esiintyi täydelle Oulun tuomiokirkon yleisölle.

– Paluu marraskuun pimeyteen tarjoaa toisenlaisen mahdollisuuden: Systirin laulajat luovat yhdessä yhden äänen, jossa on monia sävyjä, jota voisi kutsua ”soivaksi valoksi”. Valmistelemme Oulun konserttia varten uusia teoksia, joissa ääntä käytetään valon tavoin tuomaan esiin musiikin ja sen sisältämien tarinoiden ydin. Konsertin nimi on Illuminations (suom. mm. valaiseminen) ja tarinankerronta on eräänlaista asioiden valaisemista ja näkyväksi tekemistä. Tarjoamme äänistä muodostuvan kuvan, josta jokainen kuulija voi löytää oman merkityksensä, sanoo Michael McGlynn.

Lisätietoa

Liput 27 euroa / 22 euroa + palvelumaksu. Liput Lippu.fi-palvelusta ja ovelta.
Ei ikärajaa. Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.
Ovet avataan klo 17.30.
Kulku kirkkoon tapahtuu Linnankadun ja Kajaaninkadun puoleisista sivuovista. Kirkon etuovet ovat suljettuina julkisivulla esitettävän valoteoksen vuoksi.

Konsertti kuuluu Oulu2026-kulttuuriohjelmaan ja Lumo-valofestivaalin viralliseen oheisohjelmaan.
Konsertin pääjärjestäjä on Oulun tuomiokirkkoseurakunta yhteistyössä Lumo Light Festival Oulu, Culture Ireland, The Irish Festival of Oulu ja Brent Cassidy (Gaelic Culture Productions).

Katso kaikki Oulun seurakuntien Lumo-tapahtumat

  • Tuomiorovasti

    Satu Saarinen

    Oulun tuomiokirkkoseurakunta | Kirkkoherra, Pappi

    Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Sijainti

Oulun tuomiokirkko

Kirkkokatu 3 A
90100 Oulu