Yksinäisyyden vankina
Vankilassa olo synnyttää yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Haitallisista suhteista irtautuminen ja uusi terveempi elämä vaati usein uhrauksia. Terveet ihmissuhteet kantavat myös läpi vaikeuksien.
Helmikuussa 2026
En ole missään muualla tuntenut yksinäisyyttä niin vahvasti, kuin vankilassa ja pidätyssellissä. Ensimmäisen kerran kun rautainen sellin ovi kolahtaa perässäsi kiinni, niin silloin tulee oikeasti äitiä ikävä. Et voi itse avata tuota ovea tai liikkua enää vapaasti. Ainoa hyvä asia minkä huomaa oven suljettua, on tunne siitä, että on turvassa. Turvallisuudentunne voi olla myös harhaa, sillä et voi vaikuttaa siihen millaisia sellikaverisi ovat.
Sanot muille, ettet halua puuttua toisten asioihin ja haluat vain istua oman tuomiosi rauhassa. Tämä kuulostaa hyvältä ja on ideana paras mahdollinen. Muut vangit alkavat heti epäillä, että olet vasikka tai pahin mahdollinen eli seksuaalirikollinen tai, että sinulla on ongelmia toisten rikollisten kanssa.
Vankilassa minua alettiin melkein heti painostamaan, että olenko satulanhaistelija. Lisäksi vaadittiin näyttämään paperit, mistä tuomiosta olin kiinni. Tunsin itseni turvattomaksi ja yksinäiseksi, vaikka asiat olivatkin kunnossa. Kukaan ei halua olla kanssasi tekemisissä ennen, kuin muut vangit ovat tarkastaneet taustasi viidakkorumpujensa avulla. Siinä vaiheessa tuli väkisinkin ajateltua, että onko kussut väärän ihmisen muroihin. Ja, että milloin joudun ensimmäiseen tappeluun.
Vaikka kokee olevansa kova jätkä, niin turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne nostaa päätään ihan varmasti. Tämän voi luvata jokaiselle, joka menee vankilaan ensimmäistä kertaa. Rikollisessa elämässä ja varsinkaan vankilassa ei ole oikeita ystäviä. Kaikki pitävät huolen vain itsestään ja selkään puukotuksia tapahtuu. Jokainen on myytävissä, kun on kyse omasta edusta. Vankilassa kasvojen menetys on pahinta, mitä vangille voi tapahtua. Sen jälkeen olet vapaata riistaa muiden vankien silmissä. Sinulle voidaan tehdä mitä tahansa ja tavaroitasi saatetaan viedä kyselemättä. Kun tajuaa, että näin voi käydä ellet taistele kynsin ja hampain, sitä alkaa valmistautua pahimpaan. Silloin näkee jokaisen vangin uhaksi ja alkaa epäillä omia vahvuuksiaan. Tuolloin yksinäisyys tuntuu todella painostavalta. Vankilassa sinulla ei ole oikeasti ystäviä tai hyviä tuttuja. Et voi hakea turvaa heistä, joita ei ole.
Itse olin onnekas, sillä minulla oli ihmisiä, jotka välittivät ja kävivät tapaamassa minua joka viikonloppu. Lisäksi kirjoittelimme viikoittain kirjeitä, joiden avulla pysyin kärryillä siitä, mitä siviilissä tapahtui. Nämä asiat pitivät minut selväjärkisenä ja pystyin helpommin olemaan käyttämättä päihteitä. Ilman näitä mahtavia ihmisiä olisin varmasti vapautunut katkerana ja täynnä vihaa. Ellei ole täysin laitostunut tai tunteeton, vankilassa miettii mitä siviilissä tapahtuu. Paskan iskiessä tuulettimeen vankilasta käsin et kykene auttamaan tai suojelemaan ketään. Eniten vankilassa olostasi kärsivät juuri läheisesi.
Päätin katkaista vankilakierteeni ja se tapahtui katkaisemalla päihteiden käytön kierteen. Alla oli kymmenkunta katkoyritystä ja useita lopettamispäätöksiä, jotka eivät ottaneet kantaakseen. Vaikka suurin osa katkoreissuista olivatkin onnistuneita, niin aina palasin samoihin vanhoihin kuvioihin. Palasin samojen myrkyllisten ihmisten pariin, joita pidin ystävinäni. Silloin ei tahdolla pitkälle pötkitä, kun jokainen ystäväsi käyttää päihteitä ja vetää mukaan rikoksiin. Ainoaksi vaihtoehdokseni jäi korvaushoitoon hakeutuminen.
Oli pakko tehdä rajuja päätöksiä ja ymmärtää, etten voi enää olla vanhojen ystävien kanssa tekemisissä. Oli ajateltava omaa parastaan. Sain alkuun kommentteja, että pidänkö itseäni parempana ihmisenä kuin mitä he ovat. Vastasin aina, että en tietenkään, mutta minun on ajateltava itseäni ja omaa hyvinvointiani. Jonkin ajan kuluttua kukaan heistä ei enää yrittänyt ottaa yhteyttä minuun. Elämästäni uupui ne asiat, jotka sitoivat meidät yhteen eli päihteet ja rikokset. Samalla sain huomata jääneeni kokonaan yksin, eikä minulla ollut enää yhtään ystävää.
Elämässä usein käy kuten minullakin: Mitä syvemmälle rikollisuuteen ajautuu, sitä enemmän menettää oikeita ihmissuhteita. Ihmisillä on tapana suojella itseään ja hankkiutua eroon myrkyllisistä, rikollisista ja päihteitä käyttävistä ihmisistä osittain pelon ajamana. Tästä johtuva yksinäisyys oli musertavaa ja sai masennukseni pahenemaan. Usein oli hetkiä, jolloin tunne oli liikaa ja lähdin moikkaamaan vanhoja tuttuja. Silloin asiat menivät päin helvettiä ja sattui retkahduksia.
Jouduin asettamaan tiukat rajat ympärilleni: ei enää näitä ihmisiä minun omalle turva-alueelleni. Itsesuojelusta tuli minulle pakkomielle ja ehdoton tapa toimia. Aloin varomaan ihan liikaa tilanteita, joissa saattaisin retkahtaa, koska en luottanut itseeni. Heräsin siihen vasta, kun tajusin aiheuttaneeni itselleni sosiaalisten tilanteiden pelon ja mökkihöperyyden. Taistelen edelleen näiden asioiden kanssa ja minulla on vaikeuksia luottaa uusiin ihmisiin. Olen käynyt jo pitkään vertaistukiryhmissä ja ollut mahdollisimman paljon tekemisissä toisten selviytyjien kanssa päivittäin. Silti minua jännittää joka ikinen kerta ja varsinkin, kun paikalla on yksikin uusi ihminen.
En vaihtaisi päivääkään pois, sillä tunnen ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Elän terveellisemmin, nukun paremmin, pääni on kirkas ja ympärilläni on aivan mahtavia ihmisiä, jotka kaikki haluavat minulle hyvää. Enkä todellakaan kaipaa menneeseen, jolloin olin totaalinen luuseri, niin sanottu kova jätkä. Vietin vankilassa ja päihdemaailmassa elämäni parhaita vuosia, jotka ovat hukkaan heitettyä aikaa. Vankilassa oleminen ei ole mitenkään hienoa: ainoastaan epäonnistujat ja häviäjät joutuvat sinne. Sieltä ei löydy yhtä ainoaa voittajaa. Se joka tämän asian ymmärtää mahdollisimman ajoissa on fiksu ihminen.
-Rape
