Parisuhteen vääristymät
– Sisältää hentoja spoilereita elokuvasta Obsession
Johtava perheneuvoja Kimmo Helomaa kertoo työnsä näkökulmasta heränneitä ajatuksia katsomastaan elokuvasta.
Kävin kesälomalla elokuvateatterissa katsomassa kovasti kehutun kauhuleffan nimeltä Obsession. En ole kovin suuri kauhuelokuvien ystävä, mutta tämän rainan aihepiiri kiehtoi. Olihan kyseessä tarina parisuhteesta ja siihen liittyvistä toiveista. Suosittelen lämpimästi tätä elokuvaa, jos kauhugenre kiinnostaa. Se tempaisi mukaansa ja antoi ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. Haluankin jakaa näitä ajatuksia tässä blogissa.
Perheneuvojan näkökulmasta katsottuna elokuva kertoo parisuhteen vääristymistä. Elokuvan päähenkilö Bear tekee taikaesineen avulla toiveen, että hänen salainen ihastuksensa Nikki rakastaisi häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja niin hänen toiveensa toteutuu ja hänen painajaisensa alkaa. Leffan perussanoma on siis vanha tuttu: varo mitä toivot, se voi toteutua. Nyt tämä idea on siirretty parisuhteeseen.
Bearin toive rakkaudesta on kuitenkin vääristynyt: hän on oikeastaan ihastunut haavekuvaan Nikkistä ja haluaa pitää tuota ideaalikuvaa yllä läpi koko elokuvan, vaikka se tarkoittaa todellisuuden kieltämistä ja kulissien ylläpitoa viimeiseen asti. Missään vaiheessa hän ei tutustu oikeaan henkilöön nimeltä Nikki. Hän luulee, että on helpompaa saada se mitä haluaa ilman ponnisteluja, kuin että hän asettaisi itsensä alttiiksi ja haavoittuvaiseksi suhteessa Nikkiin. Hänen hauras minäkuvansa ei jostain syystä kestä sitä. Itsensä alttiiksi asettaminen on toki pelottavaa, mutta jos vaihtoehtona on epävarmuuden kieltäminen toista kontrolloimalla, ei lopputulos – elokuvan tavoin – taida olla kovinkaan kaunis.
Obsession tarkoittaa suomeksi pakkomiellettä. Pariterapiassa voimme puhua tässä yhteydessä vaikkapa rakkausriippuvuudesta. Terveen parisuhteen piirre on, että molemmilla osapuolilla on mahdollisuus omaan elämään (omiin harrastuksiin, omiin ystäviin). Toimivassa suhteessa liikutaan luontevasti erillisyyden ja läheisyyden välissä. Elokuvassa pakkomielle vääristää suhteen niin, ettei kummallakaan ole aitoa mahdollisuutta omaan elämään. Lopputuloksena on pelkkää pelkoa ja kauhua. Toiseen takerrutaan, koska omaa elämää ei voi kuvitella ilman toista. Tämä näkyy elokuvassa vaikkapa ulko-oven kiinniteippaamisena. Usein pakkomielle herättää kumppanissa vastareaktiona pakomielteen: halun vältellä pakkomielteistä kumppania. Tällöin kumppani voi hädissään takertua vielä lujemmin toiseen.
Yksi elokuvan punaisista langoista on mielestäni jatkuva epärehellisyys ja valehtelu. Nämä ovatkin myrkkyä parisuhteelle, jonka pitäisi perustua luottamukseen ja turvaan. Toisen miellyttäminen omien tarpeiden kustannuksella on yksi osoitus huijaamisesta. Miellyttäjä-minä ei ole aito minä.
Toimiva lääke parisuhteen ongelmiin on aito ja rehellinen kommunikaatio. Avoin vuorovaikutus, jossa opitaan tuntemaan toista yhä paremmin, luo yhteyttä, joka kestää hetkittäiset huonot hetket. Avoimen vuorovaikutuksen hyvä puoli on myös se, että sen kautta oppii tuntemaan paremmin oman itsensä: omat toiveet, tarpeet, huolet ja pelot. Niiden vastavuoroinen jakaminen antaa suhteelle vahvan pohjan: ei tarvitse enää luoda oletuksia parisuhteesta tai kumppanista. Voidaan palata fantasioiden pilvilinnoista todellisuuteen, joka on kaunis aitoine valoineen ja varjoineen. Jos kulisseja pidetään yllä kunnes voimat loppuvat, todellisuuteen paluu voi olla todella karu. Sillä todellisuus saa meidät lopulta kiinni mistä tahansa pilvilinnasta. Tästäkin Obsession-elokuva meitä varoittaa.
Kimmo Helomaa
Johtava perheneuvoja
