Auttaa ja tulla autetuksi
”Herra Jumala sanoi: »Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” 1.Moos. 2:18
Jokaisen ihmisen sisään on rakennettu kaipaus siitä, että tulisi nähdyksi ja kohdatuksi, sekä voisi kokea olevansa merkityksellinen ja tärkeä. Pieni lapsi toivoo näkevänsä vanhempiensa silmistä rakkautta ja hyväksyntää. Teini-iässä vanhemmista irrottautuessaan nuori kaipaa kavereilta hyväksyntää ja kokemusta, että kuuluu joukkoon, vaikkakin kaipaa vielä myös vanhempiensa rakkautta ja hyväksyntää. Aikuinen kaipaa yhteyttä ystäviin, sukuun ja puolisoon.
Yhteys voi olla toisen kohtaamista tunnetasolla. Tärkeää on myös yhdessä tekeminen ja toinen toisensa auttaminen. Joskus kiireisen arjen keskeltä talkoilemaan lähteminen voi tuntua hankalalta. Kuitenkin jos on voinut auttaa toista muuttosiivouksessa, lastenhoidossa, seurakunnassa tai järjestössä tapahtuman järjestelyissä, pääsääntöisesti kotiin palaa hyvällä mielellä. Itsekkyydestä luopuminen ja toisten auttaminen tuo merkityksellisyyden kokemuksen, ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ehkä olisimme onnellisempia, jos useammin pyytäisimme ja tarjoaisimme apua toisillemme. Muistan, kuinka nuorena opiskelijana juuri elämässäni ensimmäistä kertaa kerrostaloon muuttaneena tarvitsin ruuvimeisseliä. Ennakkoluulottomasti kerrostalossa lähdin kiertämään ovelta ovelle ja soittelin ovikelloa. Ylhäällä eräs mummo avasi oven ja ilahtuneena lainasi minulle työkalun. Vähän myöhemmin sitä palauttaessani hän halusi tarjota minulle tuoretta pullaa. Naapurin mummo vaikutti ilahtuvan kohtaamisesta ja mahdollisuudesta olla avuksi.
Nuorena perheenä rakensimme talon uudelle asuinalueelle. Olin kotona lasten kanssa ja myös molemmissa naapureissa oli äiti kotona. Pienten lasten kanssa oli työlästä lähteä kauppaan. Naapurin rouvan kanssa lainasimme toisillemme kananmunia, hiivaa ja milloin mitäkin, mitä yhtäkkiä huomasi puuttuvan kesken leipomusten. Joskus paistoin naapurin uunissa joulutortut loppuun, kun meidän uunimme vastus katkesi kesken paiston. Ja kerran naapurin rouva haki takaoven kautta maitopurkin meidän jääkaapistamme, kun en sattunut olemaan kotona.
Suomessa on monesti kasvatettu pärjäämään itse ja kynnys avun pyytämiselle on korkea. Vaatii rohkeutta lähestyä vierasta ihmistä ja pyytää apua. Kuitenkin avun pyytäminen tarjoaa toiselle mahdollisuuden olla avuksi ja kokea sitä kautta merkityksellisyyttä. Itselleni hyvät suhteet naapureihin kotiäitivuosina oli arvokasta ja elämää rikastuttavaa. Moni lapsiperhe sinnittelee aika tiukoissa tilanteissa, kun ei rohjeta vaivata isovanhempia ja läheisiä lastenhoitoapupyynnöillä. Isovanhemmilla voi olla monenlaisia tilanteita ja aina ei ole mahdollista auttaa lasten perheitä. Kuitenkin monet isovanhemmat mielellään auttavat, mutta eivät itse huomaa tarjota apua lastensa perheille. Parhaimmillaan lastenlasten hoitaminen rakentaa arvokasta ylisukupolvista yhteyttä, sillä lastenhoitaminen mahdollistaa suhteen rakentamista lapsiin eri tavalla kuin jos kylässä olisi lapset vanhempiensa kanssa.
Parisuhteessa turvallisuus syntyy tasapainosta, jossa omien tarpeiden tyydytys ja toista varten oleminen vuorottelevat. Joskus täytyy laittaa omat tarpeet sivuun ja hoivata puolisoa ja toisaalta täytyy osata pitää huolta omista tarpeistamme. Hoivan antaminen voi olla konkreettista tekemistä, tunteiden jakamista tai kiinnostuksen osoittamista toisen tunteita ja ajatuksia kohtaan sekä kannustamista niistä puhumiseen. Jaettu ilo toisen onnistumisista liittää paria yhteen.
Ihmisen sisään on rakennettu kaipaus myös yhteydestä Jumalaan. Uskon kautta voi saada kokea yhteyttä korkeampaan voimaan ja ihminen voi tulla lohdutetuksi yksinäisyydenkin hetkellä.
Heidi Telkki
Perheneuvoja
