Siirry sisältöön

Rapen uudet rivit

Ei ole helppoa kirjoittaa omasta elämästä ja jakaa ajatuksia rehellisesti. Paljastan asioita, joita olen hävennyt ja samalla käyn läpi uudestaan kaikkein raskaimpia hetkiä. Voin silti nähdä tämän terapeuttisena. En ole koskaan pitänyt päiväkirjaa, mutta uskoisin tämän vastaavan sitä. Helpottaa oloani, kun jaan näitä asioista. Näin saan ääneni kuuluviin. Jos edes yksi ihminen muuttaa elämäänsä tai ajatteluaan tekstin luettuaan, se on suuri voitto minulle. Toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan samoja asioita kuin minä. Päätä hakkaamalla tulee vain pää kipeäksi.
  • Toivo on onnen peruskivi 

    Kun ihminen menettää toivonsa, hän alkaa helposti uskoa, ettei ole arvokas, rakastettu tai ansaitse parempaa tulevaisuutta. Silloin myös unelmat tuntuvat karkaavan yhä kauemmas, ja niiden tilalle voivat tulla yksinäisyys, huono itsetunto ja päihteet. Toivo syntyy usein pienistä asioista: siitä, että joku kuuntelee, kannustaa ja kulkee rinnalla.

  • Vieraskynä – Tarinoita muutoksesta

    Kohtaamisessa on voimaa: Kun ihminen tulee nähdyksi ilman tuomitsemista, syntyy mahdollisuus uskoa itseensä uudelleen. Vieraskynäkirjoitukset kertovat siitä, miten tuki, luottamus ja aidot kohtaamiset voivat muuttaa elämiä.

    Kuvassa näkyy käsi, joka kirjoittaa päiväkirjaan ulkona.
  • Korvaushoidosta uusi suunta elämälle

    Voin sanoa, että korvaushoito antoi minulle elämäni takaisin. Olen tullut kuitenkin siihen pisteeseen hoitoni kanssa, että aion yrittää sen lopettamista. Tuntuu, etten koskaan saa jalkaani pois oven välistä, niin kauan kuin olen hoidossa. Haluan kyetä sanomaan, että lopetin huumeet korvaushoidon ansiosta.

  • Luonnossa on monenlaista voimaa

    Retkellä jaoimme syvimpiä kokemuksia ja puhuimme unelmistamme. Päihteet jätettyämme olemme huomanneet, että unelmien toteuttaminen on jälleen mahdollista. Se jos mikä valaa uskoa meihin ja sytyttää toivon kipinän uudelleen.

  • Muutos on mahdollinen meissä kaikissa

    Olen huomannut, että päihdetaustan takia, me emme ole samoilla viivoilla muiden ihmisten kanssa. Se tuntuu todella pahalta ja satuttaa sisintä. Minun mielestäni olisi jo korkea aika päästä eroon stereotypioista ja stigmasta.

    Vihreä verso kasvaa betonimuurin raosta, piikkilangan alla.
  • Hyvinvointi on tekoja yksin ja yhdessä 

    Elän uutta elämää paremmin ja pidän huolta hyvinvoinnistani kaikin mahdollisin konstein - ilman rikoksia ja aineita. En laiminlyö itseäni enkä tärkeitä ihmissuhteita.

    kuvituskuva: jalkoja ja käsiä ympyrämuodostelmassa.
  • Vapaudesta ja sen menettämisestä

    Viimein olen sisäistänyt, että minulla on vapaus valita, miten elämääni elän. Olen valinnut pysyä vapaana miehenä ja nauttia elämästä. Enää ei tarvitse esittää olevansa kova jätkä.

  • Yksinäisyyden vankina 

    Vankilassa olo synnyttää yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Haitallisista suhteista irtautuminen ja uusi terveempi elämä vaati usein uhrauksia. Terveet ihmissuhteet kantavat myös läpi vaikeuksien.

    Rapen uudet rivit. Kuvituskuva.